ST1 käteisalennuskortti vei vuoden 2012 Grand Effie

ST1 Oy:n ja Toinen Helsinki Oy:n kampanja ST1 käteisalennuskortti voitti Grand Effie 2012 -palkinnon sekä ainoan Gold Effien.  Kampanja kilpaili palvelut- ja tuotesarjassa. Kampanjan mainostoimistona oli N2 Helsinki Oy.

Tässä etukorttien luvatussa maassa on saavutus saada ihminen ottamaan lompakkoonsa vielä yksi. Siihen tarvitaan oivallus asiakasedusta ja kampanja, joka ei piilottele etua, vaan tekee sen selväksi. Heti. Välittömästi. Kustannustehokkaasti hankitut 370 000 rekisteröitynyttä kortinhaltijaa vakuuttivat tuomariston.

sanoo tuomariston puheenjohtaja, Bob Helsingin AD Anu Igoni

Hopeisia Effie-palkintoja jaettiin kaksi. Finnmatkojen kampanja Lähetä vanhempasi matkalle sai hopeaa palvelu- ja tuotesarjassa. Kampanjan on suunnitellut markkinointitoimisto Folk Finland.

”Miten tavoittaa +55 kohderyhmä, jonka sydän sykkii kilpailijalle: otetaan riski ja tehdään se jälkikasvun avulla. Hyväntahdon kampanja synnytti paitsi lisämyyntiä, niin myös 30 000 tunteisiin vetoavaa tarinaa ja siinä samassa brandin parissa vietettyä aikaa, josta moni markkinoija vain unelmoi. Tämän vuoden Effie-kilpailun isoja ideoita.”

Toisen hopeisen Effie-palkinnon sai mainostoimisto Family Inc. Leaf Suomi Oy:lle tekemällään kampanjalla Jenkki Juicy Cube – Kuinka hedelmätornado iski purkkamarkkinaan. Kampanja kilpaili bisneshaastesarjassa.

Tässä lanseerauksessa kaikki alkaa kategoriaa ja kohderyhmää laajentavasta tuoteideasta. Lähes naivistisen yksinkertainen tuoteviesti on onnistuttu saamaan perille kohderyhmän tavoittavin keinoin ja yllättävissäkin paikoissa. Markkinajohtajan kuuluukin kasvattaa markkinaa ja nyt siinä onnistuttiin myös Effie-palkinnon verran.

tiivistää Igoni

Pronssisia Effie-pystejä jaettiin kaksi. TBWA\Helsinki vei toisen palkinnoista Nissan RUMBLE -kampanjallaan, joka kilpaili mediatehosarjassa.

Uudenlaista automarkkinointia, jossa on paitsi loistava idea, niin myös tinkimätön toteutus. On hienoa nähdä suomalaista markkinointiosaamista Pohjoismaisella tasolla. Huojentava esimerkki siitä, että sosiaalisessa mediassa saadaan tuloksia aikaan tuottamalla korkeatasoista sisältöä eikä vain arpajaisilla.

Igoni toteaa

Toinen pronssisija meni bisneshaastesarjassa kilpailleelle Paulig Makuparit… kun kahvi löysi täydellisen makuparin bloggaajien avulla -kampanjalle, jonka oli toteuttanut Toinen Helsinki Oy.

Esimerkillinen kampanja, jossa perusajatus ja kanavat ovat yhtä. Sinänsä yksinkertainen idea ruoan ja alkuperämaakahvin yhdistämisestä kokeilun aikaansaamiseksi sai tuulta siipiensä alle älykkäästä toteutuksesta, bloggareiden valjastamisesta reseptien tekoon. Tämän päivän markkinointia tyylikkäästi ja tuloksellisesti, sanoo Igoni.

Voitosta kisasi 14 kampanjaa

Markkinointiviestinnän tehokkuutta mittaavan Effie Awards Finland -kilpailun finaaliin pääsi 14 kampanjaa. Yhteensä jätettyjä töitä oli 57.

Kilpailussa oli vähemmän töitä kuin vuotta aiemmin. Kärki jäi kapeaksi eikä tuomaristo päätynyt jakamaan useampaa kultaa. Toisaalta palkittavien ulkopuolelle jäi monia markkinoinnin tuloksellisuuden todistajia, jotka eivät ihan yltäneet palkintosijoille.

sanoo MTL:n toimitusjohtaja Tarja Virmala.

Effie-tuomaristoon kuului 22 jäsentä, jotka edustivat mainostajia, mainosalaa ja alan oppilaitoksia. Tuomarit arvioivat markkinointikampanjoiden tuloksellisuutta. Kriteerit olivat kampanjan haasteellisuus, ideoiden toimivuus, tulokset ja mitattavuus sekä luova toteutus.

Effie-kilpailusta

Effie Awards on yksi maailman arvostetuimmista markkinoinnin tuloksellisuutta mittaavista kilpailuista, jonka järjestää Suomessa Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL ry yhdessä Kauppalehden kanssa. Finalistien joukosta parhaat kampanjat palkitaan Bronze, Silver tai Gold Effie -palkinnoilla. Koko kilpailun paras kampanja saa arvostetun Grand Effie -palkinnon.

Vuoden 2013 Effien deadline on 6. syyskuuta.

(c) Effie on Effie Worldwide Inc:n omistama tavaramerkki.

Lisätiedot:

MTL ry, toimitusjohtaja Tarja Virmala, puhelin 0400 484 693, sähköposti tarja.virmala@mtl.fi

Bob Helsinki, Art Director Anu Igoni, puhelin 050 512 3790, sähköposti anu.igoni@bobhelsinki.fi