Effie-tuomaristo 2022 valittu – kaksi tuomaristoa valitsee vuoden tuloksellisimmat markkinointikampanjat

Vuoden 2022 Effie Finland -kilpailun tuomaristossa on yhteensä 41 asiantuntevaa tuomaria. Päätuomarina toimii Anna Lehtisalo Villivisiolta. Kilpailun tuomarointi on kaksivaiheinen, ja kummallekin kierrokselle on oma tuomaristonsa. Kaksivaiheisella arvioinnilla varmistetaan kilpailun korkea laatu.

Effie-tuomariston jäseniksi on kutsuttu kokeneita markkinoinnin ammattilaisia Marketing Finlandin jäsenyrityksistä, jotka ovat ansioituneet Effiessä tai muissa kansainvälisissä kilpailuissa. Tuomaristoon kutsutaan edustajat myös korkeakouluista ja mediasta.

”Markkinoinnin kilpailussa, jossa arvioidaan tuloksellisuutta, vaaditaan tuomaristolta monipuolista kokemusta sekä liiketoimintaymmärrystä. Tämä on myös syy Effien arvostukselle mainonnan ostajien keskuudessa”, kommentoi Marketing Finlandin toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki.

Effie Finland tuomaristo 2022

Kaksivaiheinen tuomarointi on kansainvälisen Effie-kilpailuformaatin mukainen. Ensimmäisen kierroksen tuomariston tehtävänä on valita kilpailun finalistit, ja toisen kierroksen tuomaristo valitsee voittajat. Effien ohjausryhmä vahvistaa finalistit ja voittajat tuomariston ehdotuksen perusteella. Ohjausryhmä koostuu tuomariston lailla markkinoinnin huippuammattilaisista ja sitä johtaa Nitron Head of Strategy and Branded Content Tommy Mäkinen, joka on aikaisemmin toiminut myös Effie-kilpailun päätuomarina.

Vuoden tuloksekkaimmat ja luovimmat työt palkitaan 9.2.2023 pidettävässä Effie Awards Finland -gaalassa. Effie Awards Finlandin pääyhteistyökumppani on Sanoma Media Finland.

Tuomariston 1. kierros kokoontuu 1.12.2022

Päätuomari: Anna Lehtisalo, Toimitusjohtaja, osakas, Villivisio Oy

Anna Salo, CEO, dentsu Finland

Antti Iiskola, Digital & Creative Director, McCann Helsinki

Heini Häyrinen, markkinointijohtaja, Nelonen Media, Sanoma

Henna Niiranen, Chief Business Officer, Vincit

Jenna Kuivanen, Marketing Manager, Kia Finland / Astara Auto Finland

Johanna Mäkeläinen, markkinoinnin lehtori / copywriter, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Katri Laitinen, COO, Initiative Finland

Laura Siltanen, asiakkuusjohtaja, Dagmar

Michael Ovitz, Head of Marketing, Foodora

Minna Järvenpää, CEO, N2 Creative

Niclas Kristiansson, Chief Creative Experience Officer, Partner, TBWA\Helsinki

Nina Kinnunen, Director, Sustainability, Brand and Communications, Kekkilä-BVB

Ninna Suominen, markkinointijohtaja, Viking Line

Outi Lindberg, Head of Marketing, Finland, Valio Oy

Riku Eteläkoski, luova johtaja, Nitro Group

Ruusa Koskelainen, Head of Marketing & Digital Sales, Finnair

Santtu Kottila, CMO, Leadoo Marketing Technologies

Tomi Härmä, strategiajohtaja, Oy SEK ab

Tommi Kortesniemi, luova johtaja, partner, Sherpa

Väinö Leskinen, COO ja markkinoinnin konsultti, BOND

Tuomariston 2. kierros kokoontuu 15.12.2022

Päätuomari: Anna Lehtisalo, Toimitusjohtaja, osakas, Villivisio Oy

Antti Kaihlanen, CEO & Co-Founder, Foppa Oy

Elisa Konttinen, Senior Creative / Creative Lead, Reaktor Creative

Elli Tuominen, Strategy Director, Partner, Kurio

Erno Reinikainen, suunnittelija, Erma&Reinikainen

Hanne Kataja, Director, K Brand and Common Marketing, K-ryhmä

Johanna Sarviharju, Chief Experience Officer, Reima Oy

Juuso Kalliala, Creative Lead, SOK

Karolus Viitala, BU Director & Group CMO, Mehiläinen

Kari Tervonen, Director, Insight & Foresight, Omnicom Media Group

Leena Koskinen, Head of Marketing, Sanoma Media Finland

Petra Sievinen, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Gofore Oyj

Rasmus Snabb, Global Creative Content Director, Fiskars, Fiskars Group

Riku Vassinen, toimitusjohtaja, hasan & partners

Roope Ruotsalainen, CEO, Partner, Frankly Partners

Sami Korjus, Copywriter, Folk Finland

Samuli Salokangas, Head of Marvelous, Mediabrands Finland Oy

Sanna-Katriina Asikainen, professori (markkinointi), Aalto-yliopisto, Kauppakorkeakoulu

Santtu Parkkonen, CEO & Partner Mellakka Helsinki, COB Mellakka Management, Mellakka Events ja Mellakka Advisor, Mellakka Helsinki

Suvituuli Tuukkanen, brändi- ja vastuullisuusjohtaja, Veikkaus

Tuukka Paikkari, Creative Director, Bob the Robot

Effie-kilpailusta

Effie on maailman laajin markkinoinnin tehokkuutta mittaava kilpailu. Sen omistaa Effie Worldwide Inc. Kilpailun perusti New York American Marketing Association (NYAMA) vuonna 1968. Effie on rekisteröity tavaramerkki. Effie-kilpailun säännöt ja ohjeet laaditaan Effie Wordwide -organisaatiossa. Se valvoo, että kilpailu viedään läpi kaikissa maissa samoja sääntöjä noudattaen. Kilpailua järjestetään 42 maassa. Suomessa 21. kertaa järjestettävän maakohtaisen kilpailun lisenssin omistaa Marketing Finland ry.

Tärkeät päivämäärät

19.9.2022 Ilmoittautuminen alkaa

13.10.2022 Early Bird päättyy

27.10.2022 Late fee (lisämaksullinen jatkoaika)

3.11.2022 Extended deadline (lisämaksullinen jatkoaika)

9.2.2023 Effie Awards Finland -gaala ja palkintojenjako

Lisätietoja

Riikka-Maria Lemminki, Marketing Finland, 040 5781 974

Tommy Mäkinen, Nitro, 050 310 0672

Anna Lehtisalo, Villivisio, 044 587 1663