Effie Finland

Effie Awards on markkinoinnin tuloksellisuutta mittaava kilpailu, jonka Suomessa järjestää Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL.

Effie Awards on kampanjoiden välinen kilpailu. Voittajakampanjassa pitää olla hyvä idea, selkeät tavoitteet ja oivaltava luova toteutus, mitkä ovat yhdessä johtaneet hyviin tuloksiin. Shortlistatut ja voittajakampanjat saavat sekä kansallista että  kansainvälistä näkyvyyttä.

Millaisella kampanjalla osallistua?

Kampanja voi olla perinteinen muutaman viikon lanseerauskampanja, myynninedistämiskampanja tai imagokampanja. Se voi olla myös tietyn ajanjaksontoimenpide, jolla on ollut selkeä alku ja mittauspiste, jossa tulokset mitataan, vaikka toimenpiteet jatkuisivatkin. Tällaisia ovat mm. kotisivujen tai verkkokaupan kehittäminen tai sosiaalisen median toimenpiteet. Veteraanisarjassa kilpailevat pitkän ajanjakson kampanjat, esimerkiksi useaan vuoden määrätietoisen työn aikana syntynyt mainonnan konsepti ja sen toteutus tai johdonmukaiset brändi-kampanjat.

Kampanjan toteutus voi olla lähes millainen tahansa: pienen tai ison budjetin kampanja, valtakunnallinen tai hyvinkin kohdennettu, monimedia-kampanja tai kekseliäs poikkeavan mediakäytön kampanja, julkisuudessa näkynyt tai vain pienelle joukolle näkynyt kampanja, mainontapohjainen tai viestintäpohjainen tai monin tavoin integroitu.

Tutustu aiemmin palkittuihin kampanjoihin, niin huomaat monimuotoisuuden!

Voittajatyöt

Kuka kilpailua järjestää?

Suomessa Effien oikeudet on Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry:llä.

Kilpailun pääyhteistyökumppanina toimii Sanoma Media Finland.

Jaa: