Effie Masterminds

Jokaisella brändillä on tarina, kertomus sen synnystä tai tarkoituksesta. Tarinoiden tavoitteena on saada aikaan tuloksia: tunnettuutta, käyntejä, muutoksia mielikuvissa ja myyntiä. Effie Masterminds -videosarjassa esitellään menestyksekkäitä caseja aikaisemmista kisoista. Tutustu tästä kampanjoihin, joista tuli sanomista.

Korttikampanja – Elä kuin viimeistä kesäpäivää

Folk & Lidl tekivät yhdessä hintakilpaillussa markkinassa tarjouskampanja erilaistavalla tavalla, ja vielä niin että se vahvistaa brändin mielikuvaa. Suomalaiset ovat korttikansaa, se näkyi myös myynnissä.

 

Myyntiä. Suostuttelua. Perustelua.

Toteutus vaati uskaliaisuutta, mutta sillä saatiin aikaan jotain poikkeuksellista. Hasan & Partners ja Valio voittivat Grand Effie -palkinnon ”En ole koskaan juonut maitoa.” -kampanjalla, jossa pääosassa oli Motörheadin Lemmy Kilmister. Lopputuotannon aikana tullut suruviesti legendan poismenosta sekoitti suunnitelmat ja mainoselokuva käännettiin kunnianosoitukseksi tähdelle.

 

Upea klassikon paluu.

Aito ja alkuperäinen tuli maitokauppoihin brändillä eikä hinnalla. Original Long Drinkistä tehtiin vahva osa Suomen populaarikulttuuria ja ikoninen kuosi vietiin jopa vaatemallistoon. Seurauksena koko lonkerokategorian suvereeni haltuunotto.

Taktisestakin viestistä voi tehdä ilmiön.

SOK ja Sanoma toteuttivat Hihna 24/4 -livelähetyksen, jossa kuvattiin Prisman asiakkaiden ostoksia ja samalla viestittiin pidennetyistä aukioloajoista. Kun idea on näin kirkas, mutta pölhö, vaatii sen toteuttamispäätös asiakkaalta arvostettavaa rohkeutta – ja se palkittiin vertaansa vailla olevalla investoinnin tuotolla sekä Effie Silver -palkinnolla.

Pala aitoa Olympiastadionia.

Olympiastadion suljettiin joulukuussa 2015 mittavan peruskorjaus- ja uudistamistyön alta. Ennen ovien sulkemista ihmisille tarjottiin tilaisuus sahata itselleen pala urheiluhistoriaa. Olympiastadionin penkkipuiden sahauksesta tuli ilmiö sekä paikan päällä stadionilla että mediassa.

Jaa: