Sanoma Media Finland MTL ry:n Effie-kilpailun pääyhteistyökumppaniksi

Sanoma Media Finland Oy ja Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL ry ovat sopineet Effie Awards Finland 2015 -kilpailua koskevasta yhteistyöstä. Sanoma Media Finland on markkinointiviestinnän tuloksellisuutta mittaavan kilpailun pääyhteistyökumppani.

Maamme tavoittavimpana ja monikanavaisimpana mediatalona haluamme olla mukana kehittämässä suomalaista markkinointia ja mainontaa entistä vaikuttavammaksi, tehokkaammaksi ja mitattavammaksi. Olemme viime vuodesta lähtien tehneet entistä näkyvämmin ja monipuolisemmin työtä tehokkaamman markkinoinnin puolesta, ja yhteistyö MTL:n kanssa on jälleen uusi avaus tällä saralla.

sanoo Sanoma Media Finlandin kaupallinen johtaja Antti Järvinen.

Hienoa, että Sanoma on lähtenyt mukaan pääyhteistyökumppaniksemme Effie-kilpailuun, joka mittaa nimenomaan markkinoinnin tuloksia. Sanomilla on useita kanavia tehokkaaseen markkinointiin.

sanoo MTL:n toimitusjohtaja Tarja Virmala

Effie Awards on markkinoinnin tehokkuutta mittaava kansainvälinen kilpailu, joka järjestetään 42 maassa. Kilpailun järjestää Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL ry Suomessa nyt jo 14. kerran. Kilpailu on perustettu 1968 ja sen on perustanut NYAMA, New York American Marketing Association.

Vuoden 2015 kilpailuun ilmoittautuminen päättyy 21.8, extended deadline 28.8, short-lista julkaistaan Markkinointiviestinnän Viikolla 23.9. ja voittajat 29.10.2015.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Tarja Virmala, MTL ry, 040 048 4693
Viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, puh. 040 673 8977