Suomi, Effie Awards yksisarvinen

Effie Awards -kumppanit kokoontuivat kuluneella viikolla vaihtamaan kuulumisia ja juhlimaan Euro Effietä. Vuosittainen tapaaminen järjestettiin tällä kertaa Brysselissä. Teemana oli kilpailun ilmeen kirkastaminen ja yhtenäistäminen.

Aamu starttasi kovalla tohinalla. Kokouksessa kohistiin Suomen huikeasta voittosaalista edellisillan Euro Effie Awards-gaalassa. Onnitteluja sateli ja lupasin välittää ne oikeisiin osoitteisiin. Suomesta kisaan osallistuneiden tiimien esityksiä kehuttiin maasta taivaaseen ja pyydettiin avaamaan salaisuutta niin upeisiin kisatöihin.

Yhteisömanagerin tunnustus

 Myönnän tässä nyt julkisesti, että lavean selitykseni ytimessä olivat kolme asiaa:

  1. Suomalaiset sanovat vähän, joten tämä kertonee meidän olevan loistavia tiivistämään (herätti hilpeyttä)
  2. Meillä MTL:llä on tehty pitkään töitä sen eteen, että kisatöiden kirjoittaminen on sujuvaa (ja tuomareille helppolukuista). Perinteen ovat kuulemani mukaan aloittaneet Eka Ruola, Miska Rajasuo ja Tommi Laiho ystävällismielisellä kilpailullaan.
  3. Tietäen esiintyjät: ”he nyt vaan ovat niin mahtavia”. Koska nöyryys ei kuulu pohjalaiseen sanavarastoon, pystyin minulle luovutetulla yksisarvisen maagisuudella toteamaan, että ”tällääsiä me ollahan Suomes”.

Best of the Best Europe

Euro Effiessä testattiin tänä vuonna Best of the Best Europe -kategoriaa. Osallistumaan pystyi millä tahansa Euroopan alueellisissa kisoissa vuonna 2018 kulta tai Grand Effien voittaneella kampanjalla.

Palkinto oli näillä näkymin ainutkertainen ja alustavissa suunnitelmissa on jakaa jatkossa sama palkinto maailmanlaajuisella tasolla. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan jatkosuunnitelmia.

Effien tulevaisuus Suomessa

Effie organisaatio jakoi meille todistukset iltapäivän työpajoja vauhdittamaan. Todistus ei tarjonnut yllätyksiä, mutta on loisto apu toiminnan kehittämiseen.

Koska mikään ei saa pysymään aikataulussa ja lupauksissa niin loistavasti kuin julkisesti jäsentoimistoille annetut lupaukset, teemme kolme nostoa keväälle 2020:

  1. Päivitämme Effien nettisivujen sisältöjä yhtenäisemmäksi.
  2. Kisakanslian uudistus ja mahdollinen siirto emoaluksen alustalle.
  3. Järjestämme yhteistyössä Effie organisaation & halukkaiden Effie Awards Finland voittajien kanssa webinaarin helmikuussa. Webinaari tulee olemaan katsottavissa maailmanlaajuisesti.

Kysykää toukokuussa 2020 miten sujui. Intoa ainakin puhkumme.