Rohkeat pärjää aina

Uskon, että tänä syksynä kaikkialla on läsnä kysymys: mitä kohti olemme menossa? Sinun veikkauksesi tulevasta on yhtä validi kuin minunkin. Kukaan ei osaa tässä vallitsevassa tilanteessa ennustaa tulevia suhdanteita tai onko luvassa vielä synkempiä uutisia, kun mitä olemme saaneet lukea tämän tai edellisvuoden aikana.

Meitä kaikkia auttaa koherentti strategia, kyky luoda uutta ja uudistua, sekä vahva ja vatsahappoja kestävä tiimi.

Anna Lehtisalo

Totuus on se, että epävarmuudesta ja näköalattomuudesta on tullut pysyvä kumppani. Uusi normaali onkin sitä, että me kaikki joudumme sietämään kasvavaa epävarmuutta ja tekemään bisnestä sen puitteissa. Hätäratkaisut ja pikavoitot voi tässä kohtaa unohtaa. Meitä kaikkia auttaa koherentti strategia, kyky luoda uutta ja uudistua, sekä vahva ja vatsahappoja kestävä tiimi. Rohkeutta tarvitaan meiltä jokaiselta, kun horisonttia ei näy, mutta sitä kohti on mentävä siitä huolimatta.

 

Sijoitusmaailmassa sanotaan, että silloin pitää toimia, kun on verta kaduilla. Niin ovat toimineet myös ne rohkeat markkinoijat, jotka ovat uskaltaneet satsata markkinointiin, viestintään ja mainontaan, vaikka ajat ovat olleet vaikeat ja näköalattomat jo useamman vuoden ajan. Palkinnoksi nämä rohkelikot ovat saaneet tuottoa panostuksilleen: hyviä tuloksia, kasvaneita markkinaosuuksia ja vahvistunutta tunnettuutta – sillä välin, kun varovaisemmat kilpailijat ovat siiliasennossa odottaneet parempia aikoja.

Markkinoinnilla voimme vaikuttaa merkittävästi siihen, miten tällä maalla menee ja minkälaista tulevaa olemme rakentamassa.

Anna Lehtisalo

Effie Awards Finland 2022 on nyt käynnissä ja pian on käsillä se hetki, jolloin saamme pysähtyä ihailemaan näitä rohkeita ja nokkelia markkinoijia ja oppimaan heidän töistään. Kilpailun ytimessä on työt, joissa luovuudella on saatu aikaan poikkeuksellisia tuloksia ja vaikuttavuutta. Pelkkä luovuus ei kuitenkaan riitä: markkinoinnin tärkein tehtävä on kysynnän luominen, ylläpitäminen ja tarvittaessa elvyttäminen. Effiessa pärjää sellainen markkinointi, joka vaikuttaa suoraan liiketoimintaan ja saa tuloksia aikaiseksi.

 

Toivon, että mahdollisimman moni markkinoija ja markkinoinnin tekijä näkee vaivan ja täyttää Effie-hakemuksen. Se osoittaa halua näyttää meille muille, miten rohkeaa markkinointia luodaan vaikeina aikoina. Me kaikki tarvitsemme, nyt jos koskaan, rohkaisevia viestejä ja lohtua tuovia tarinoita. Ne tuovat meitä yhteen ja yhteisen asian äärelle. Uskon vakaasti siihen, että voimme markkinoinnilla vaikuttaa merkittävästi siihen, miten tällä maalla menee ja minkälaista tulevaa olemme rakentamassa.

 

Tämän vuoden päätuomarivalinta on ollut myös rohkea, jopa historiallinen. Olen ensimmäinen päätuomari Effie Finlandin historiassa, joka valitaan Helsingin ulkopuolelta. Tämä on mielestäni osoitus koko toimialan diversiteetistä ja murroksesta. Osaamista ja näkemystä ei sido maantiede: koko Suomi on täynnä markkinoijia, jotka loistavat nokkeluudellaan ja tuloksellisuudellaan. Se on mielestäni koko Effien ydin. Odotankin tänä vuonna näkeväni monipuolisia ja valtakunnallisia duuneja. Effie on koko Suomen markkinoinnin kilpailu, ei vaan pääkaupunkiseudun pienen piirin piehtarointia.

 

 

Kirjoittaja:
Anna Lehtisalo, päätuomari Effie Finland 2022
Toimitusjohtaja, osakas Villivisio Oy