Effie-tuomaristoon kutsutaan suomalaisia markkinoinnin huippuammattilaisia eri toimialoilta, markkinointitoimistoista, korkeakouluista ja mediasta. Tänä vuonna tuomaristossa on 41 markkinoinnin kokenutta näkijää ja tekijää.

Effie järjestetään 42 maassa, ja kaikissa maissa noudatetaan samaa tuomarointitapaa ja ohjeita. Effie Awards -kilpailun tuomarointia ohjaa ohjausryhmä. Kaksi tuomaristoa arvioi kilpailun työt. Tuomaristoon kutsutaan sekä markkinoinnin kokeneita että nuoria ammattilaisia toimistoista ja asiakasorganisaatioista. Kisatyöt toimitetaan nimettöminä. Tämän vuoden päätuomari on SEKin luova johtaja Suvi Lähde. Ohjausryhmää johtaa Bob The Robotin toimitusjohtaja Miska Rajasuo.

Effie Awards Finland on Suomen suurin markkinoinnin tehokkuutta mittaava kilpailu, jota järjestää Marketing Finland. Pääyhteistyökumppanina toimii Sanoma Media Finland.

 

Tuomaristo 1.kierros

Suvi Lähde


Executive Creative Director

SEK

Suvi on palkittu ja tunnustettu niin kotimaissa kuin kansainvälisissä kisoissakuten
CannesissaEurobestissäVuoden Huipuissa ja European Design Awardsissa. Hän on toiminut myös tuomarina lukuisissa alan kilpailuissa kuten Effie Awards Irelandissa, Effie Awards Europessa ja Golden Drumissa. Hän on ollut rakentamassa Suomen suurimpia brändejä,
luonut brändistrategioita ja konsepteja sekä kampanjoita kansainväliseen ja kotimaan markkinaan. SEK on vuosien varrella voittanut useita kotimaisia Effie-palkintoja sekä hopeaa myös Euro Effiessä.

Lisätiedot

Anna Salmi


SVP Brand, Communications and Sustainability

Posti Group Oyj

Lisätiedot

Ilkka Ruotsalainen


Creative Strategist

IVALO Creative Agency

IVALO Creative Agencyn perustajaosakas, luova johtaja ja -strategi. Palkintokaapin Effie-sektorilta löytyy kultaiset ja pronssiset pystit. Arvostan älykästä, oivaltavaa ja omaperäistä markkinointia, joka perustuu väkevälle ihmisymmärrykselle, eikä pelkää rikkoa mainosalan omia konventioita. Ei muuta ku kisaamaan, ei sole poka mikhän.

Lisätiedot

Jani Engberg


CSO, partner

Republic

Monipuolinen ja vahva osaaminen tuloksekkaasta kaupallisesta markkinoinnista ja brändien strategisesta kehittämisestä niin markkinoijan kuin toimiston puolelta. RAY:ssä, POP Vakuutuksessa ja Teliassa eri CMO/CDO roolit sekä Dentsussa/Caratissa strategia- ja toimitusjohtaja toimenkuvat ovat johtaneet Republicin osakkaaksi ja strategiajohtajaksi sekä valtionyhtiö Nordic Morning Groupin hallituksen jäseneksi. Eri toimialojen ja brändien innostavat muutosmatkat, uudet kaupallisuuden innovaatiot sekä organisaatioiden kasvutarinat ovat aina olleet lähellä sydäntä.

Lisätiedot

Joanna Viileinen


Markkinointi-ja viestintäpäällikkö

Rototec

Joannalla on pitkä kokemus kansainvälisestä markkinoinnista eri toimialoilta mereltä pilveen ja nyt myös maan alta. Joanna uskoo myynnin ja markkinoinnin oikean yhteistyön ja digitaalisuuden tuovan tuloksia ja tämän pitäisi näkyä myös kampanjoissa. Oikea viesti oikeaan aikaan vetoaa myös tunteisiin, niin B2B kuin B2C puolellakin.

Lisätiedot

Johanna Jäkälä


CCO, Kaupallinen johtaja

VR

Olen brändin, markkinoinnin ja asiakaskokemuksen voimaan uskova liiketoimintajohtaja ja päivätyössä VR:n kaupallisena johtajana. Vaikutan myös Rukakeskuksen ja Pyhän sekä AmosRexin hallituksissa. Pitkä kokemus etenkin matkailumaailmasta jossa olen toiminut useissa brändi-, markkinointi- ja liiketoimintajohtamisen rooleissa mm. Finnairilla, SAS:illa ja Kämp Groupissa. Uskon poikkitieteelliseen luovuuteen.

Lisätiedot

Johanna Varis


Marketing Manager

Abloy Oy

Hyvä, toimiva tarina tuottaa tuloksia. Tätä ajatusta noudattaen Johanna on ollut luotsaamassa kansainvälistä ABLOY-brändiä viisi vuotta. Kuluttajapuolen ymmärrystä on tarttunut matkaan Sinebrychoffilla jakelukanavamarkkinoinnissa. Parasta markkinoinnin tekemisessä ja suunnittelussa on ihmiset.

Lisätiedot

Lasse Nikkari


Päällikkö, formaatit & brändiviihde

Sanoma Media Finland

Lasse Nikkari on brändiviihteen edistäjä, tv – formaattien asiantuntija, ja isä. Hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus televisiotuotannoista Suomesta ja ulkomailta. Hän on leikannut, kehittänyt, myynyt ja tuonut ohjelmia Suomeen formaatteina. Nyt hän vastaa menestysformaattien etsimisen lisäksi Nelosen brändiviihdestrategian edistämisestä. Brändiviihdeohjelmia hän on tuottanut useita.

Lisätiedot

Leena Koskinen


Markkinointiarkkitehti, Head of People & Culture

ToinenPHD

Leena on työskennellyt markkinoinnin parissa viimeiset 25 vuotta. Kokemusta on kertynyt sekä kansainvälisten että kotimaisten brändien parissa mainostajan puolelta ja viimeisen kuuden vuoden aikana toimistopuolella lukuisista eri toimialoista. Leenan intohimona on menestyksekäs brändien rakentaminen liiketoiminnan kasvun ajurina. Leenaa kiinnostaa myös työyhteisöjen sisäinen ja niiden välinen kulttuuri, sekä niistä kumpuavat luovat ratkaisut. Markkinointiarkkitehdin roolin ohella hän onkin ToinenPHD:n Head of people & culture.

Lisätiedot

Minna Utriainen


Business Development Director

Avidly Oyj

Minna Utriainen on voimakkaasti kehittyvän Avidlyn Business Development Director ja vastaa liiketoiminnan muotoiluun keskittyvän palveluliiketoiminnan kehityksestä. Taustalla on yli 15 vuoden kokemus strategisesta muotoilusta sekä liiketoiminnan ja luovuuden johtamisesta. Eteenpäin häntä ajaa halu muotoilla kehitystä kestävämmäksi ja vastuullisesti vaikuttavammaksi. Innostava ja innostunut suhtautuminen muutoksen johtamiseen onkin vienyt hänet kasvun tekijäksi suurelle osalle kansallisia ja kansainvälisiä yhtiöitä sekä instituutioita. Minnan uralla on myös jakso kasvuyrittäjyyttä, joka päätyi liiketoimintakauppaan vuonna 2018.

Lisätiedot

Mirva Kaitila


Producer, Head of Client Services

BOND Creative Agency

Mirva on kokenut luovan työn projektijohdon ammattilainen, jolla on kokemusta 20 vuoden ajalta niin mainonnasta ja markkinoinnista, kuin palvelukonsepteista ja brändiprojekteista. Viimeiset 10 vuotta Mirva on vastannut niin isoista suomalaisista kuin kansainvälistyvistä asiakkuuksista suunnittelutoimisto BOND:lla. Mirva uskoo, että alaa eteenpäin ohjaavat työt syntyvät tiimeissä. Asiakkaan ja sidosryhmien kanssa tiiviissä yhteistyössä, jota ruokkii innostunut ryhmätyöhenki, yhteinen vahva päämäärä, luovuutta ja lopputoteutusta jalostava jatkuva avoin keskustelu ja rohkeus haastaa keinoja kohti kokemuksellisempaa asiakaskokemusta. Siten syntyy jotakin niin omintakeista, oivaltavaa ja jopa karsittua yksinkertaisuutta, jolla erottuu ja haastaa markkinat. Viime vuonna tällaisia tuloksellisia menestystarinoita Mirvan tiimit tekivät ja voittivat mm. Grand Prix Effien, kullan ja hopean Antti Tapanilla sekä Effie Kullan S-Kotimaista pakkausuudistuksella.

Lisätiedot

Netta Alaranta


Head of accounts

Drama Queen

Netta on Drama Queenin asiakkuusjohtaja, joka uskoo rajat ylittävään yhteistyöhön. Pitkäaikainen ja tiivis kumppanuus globaalien brändien (esim. L’Oréal ja Lantmännen Unibake) kanssa on koulinut kunnioittamaan tuntuvia luovia ideoita ja raivaamaan niille tilaa. Ei riitä, että bränditarina manifestoituu mainonnassa, se pitää elää todeksi kaikissa asiakaskohtaamisissa. Tässä onnistuminen edellyttää aitoa yhteistyötä ja siilojen purkamista – niin toimistoissa, asiakasorganisaatioissa kuin näiden välilläkin.

Lisätiedot

Olessia Kozlova


Marketing Manager

Matkahuolto

Olessia, tuttavallisesti Ollu, on Siperian ja hasan & partnersin kasvatti, jonka viimeisin pysäkki on Matkahuollon markkinointipäällikön rooli. Olessia on toiminut luovana strategina ja soveltaa nyt taitojaan toisella puolella pöytää – vastuullaan b2b ja b2c markkinointi sekä brändirakennus. Ollun sydän sykkii luovuudelle, oivaltaville insighteille ja tuloksellisuudelle. Hän on rohkean ja erottautuvan markkinointiviestinnän puolesta taistelija ja kulmahuoneen oven potkija. Takataskussa on useita alan merkittävimpien kilpailujen voittoja niin Suomessa kuin Suomen rajojen ulkopuolella, mutta tätäkin arvokkaampana Ollu pitää asiakkaan kokonaismenestystä.

Lisätiedot

Ossi Honkanen


Creative Director

hasan & partners

Ossi on kaikesta mahdollisesta kiinnostunut markkinointinörtti, josta piti tulla animaattori, mutta joka päätyi mainosalalle ja on pysynyt tuolla polulla kohta 20 vuotta. Palava innostus kaikkea uutta kohtaan ja kyky yhdistellä asioita yllättävillä tavoilla ajaa Ossia eteenpäin. Hyvä markkinointi jaksaa edelleen yllättää ja ilahduttaa, varsinkin jos sen toimivuus näkyy tuloksessa.

Lisätiedot

Paula Hernetkoski


Director, Strategic Sales Development, B2B

Sanoma Media Finland

Paulalla on 20 vuoden kokemus markkinoinnin, mainonnan ja asiakasymmärryksen tehtävistä. Vuodesta 2016 hän on työskennellyt Sanoma Media Finlandissa. Paula keskittyy Sanoman B2B-yksikössä kehityshankkeisiin, joilla varmistetaan yhä asiakaslähtöisemmät tuotteet, palvelut ja toimintamallit.

Lisätiedot

Pekka Tola


SVP, Global Brand and Marketing

Valio Oy

Pekka Tola on Valion globaali brändi- ja markkinointijohtaja, jolla on reilu 20 vuoden kokemus erilaisista myynnin ja markkinoinnin tehtävistä. Ennen nykyistä tehtäväänsä Pekka veti Valion Ruotsin liiketoimintoja Tukholmassa ja hän uskoo tiimityöhön, jatkuvaan oppimiseen ja uudistumiseen sekä vahvaan yrityskulttuuriin yrityksen menestystekijänä.

Lisätiedot

Reetta Wallén


Senior Creative

Bob the Robot

Milttonilta Bob the Robotille siirtyneen Reettan vahvuuksia ovat leikkisä luonne ja avoin kiinnostus kaiken maailman ilmiöitä kohtaan. Konseptisuunnittelijana ja copynä työskentelevä Reetta on erikoistunut tuomaan asiakkaidensa markkinointiviestintään yhteiskunnallisuutta, vastuullisuutta ja huumori huiskausta. Vapaa-ajallaan hän tutkii internetissä kultteja ja pyramidihuijauksia tai katsoo Hercule Poirotia tallenteena.

Lisätiedot

Tapu Haro


Luova johtaja

Sherpa

Luova johtaja, jota kiinnostaa luottamus enemmän kuin rohkeus. Luottamus on kahden kauppa ja sen avulla voidaan tehdä sekä erottuvaa että oivaltavaa markkinointia. Vaalin kuuntelua, koska silloin on mahdollista ymmärtää paremmin.

Lisätiedot

Tarja Autio


Markkinoinnin lehtori

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Minulla on monen vuoden kokemus asiakasymmärryksen hyödyntämisestä markkinointiviestinnästä. Toimin tällä hetkellä Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa markkinoinnin lehtorina. Haaga-Helian Luova toimisto Krean valmentajana haastamme opiskelijoiden kanssa alan näkemyksiä ja pyrimme tuomaan uusia, raikkaita ideoita toimeksiantajiemme erilaisiin projekteihin. Omat ammattitaitoni rakentuu vahvasti asiakasymmärryksen, strategisen ja mediasuunnittelun sekä mittaamisen ympärille.

Lisätiedot

Tarja Malinen


Head of Marketing and Communications

Luhta Sportswear Company

Kokenut tuloshakuinen viestinnän, markkinoinnin ja brändinrakennuksen ammattilainen. Laaja ja monipuolinen kokemus kuluttaja- ja b2b-markkinoinnista. Uran varrelle mahtuu moni upeita brändikonsepteja ja vähittäiskauppalanseerauksia. Parasta kaikessa on ratkaisujen kehittäminen ja haasteiden voittaminen yhdessä oman tiimin ja eri sidosryhmien kanssa.

Lisätiedot

Tuomaristo 2.kierros

Suvi Lähde


Executive Creative Director

SEK

Suvi on palkittu ja tunnustettu niin kotimaissa kuin kansainvälisissä kisoissakuten
CannesissaEurobestissäVuoden Huipuissa ja European Design Awardsissa. Hän on toiminut myös tuomarina lukuisissa alan kilpailuissa kuten Effie Awards Irelandissa, Effie Awards Europessa ja Golden Drumissa. Hän on ollut rakentamassa Suomen suurimpia brändejä,
luonut brändistrategioita ja konsepteja sekä kampanjoita kansainväliseen ja kotimaan markkinaan. SEK on vuosien varrella voittanut useita kotimaisia Effie-palkintoja sekä hopeaa myös Euro Effiessä.

Lisätiedot

Anna-Riikka Hovi-Taunila


Asiakaskokemusjohtaja

Terveystalo

Terveystalon asiakakokemusjohtajana nykyisin työskentelevällä Anniksella on kahdenkymmenen vuoden kokemus brändien, markkinoinnin ja asiakaskeskeisen liiketoiminnan konsultoinnista. Anniksen supervoima on uteliaisuus ihmiseen sekä sen hyödyntäminen markkinoinnissa, asiakaskokemuksessa ja liiketoiminnassa. Tuloksellinen markkinointi merkitsee Annikselle vahvaa liiketoiminnallista tavoitteellisuutta, todellista relevanttiutta asiakkaille ja rohkeaa luovuudella erottuvuutta.

Lisätiedot

Anu Rintala


Brändijohtaja

Finnair

Anu Rintala on Finnairin brändistä vastaava johtaja, joka on viimeisen 15 vuoden ajan toiminut erinäisissä markkinoinnin ja strategisen konsultoinnin tehtävissä Suomessa ja Ruotsissa. Vahva konseptuaalinen ajattelija, joka istahtaa innokkaana ensimmäistä kertaa Effien tuomaristoon.

Lisätiedot

Jami Pankakari


Head of Digital Strategy

Mediabrands Finland

Jami Pankakari on digitaalisen median ja tuloksellisen markkinoinnin ammattilainen, joka toivoo että markkinoijat puhuisivat vähemmän jargonia ja enemmän liiketoimintaa. Kokemusta on kertynyt laajasti isojen ja pienempienkin B2C- ja B2B-asiakkuuksien digitaalisen markkinoinnin ja prosessien kehittämisestä. Jami johtaa Mediabrandsin Virta UM- ja Initiative mediatoimistojen digistrategia -ja suunnittelutiimejä ja on yksi MarkkinointiKollektiivin perustajista.

Lisätiedot

Jani Leppänen


Strategist, managing partner

358, Future Affairs

Jani on suhteellisen pitkästä markkinointi- ja viestintäalan kokemuksestaan huolimatta onnistunut säilyttämään lähes lapsenomaisen kyvyn innostua ihmisistä, brändeistä ja markkinoinnista.

Lisätiedot

Jotti Taival


Creative Director

Kauas Creative

Jotti luovii parhaillaan luovana johtajana Kauas Creativella. Markkinointialalle mainoselokuvaohjaajana 15 vuotta sitten pompsahtanut Jotti on sittemmin siirtynyt mainonnan suunnittelun pariin. Jotin mielestä markkinointiviestinnän parissa työskenteleminen on äärimmäisen mielenkiintoista sen jatkuvan muutostilan vuoksi. Alalla toimiminen vaatii niin brändeiltä kuin tekijöiltä jatkuvaa uteliaisuutta ja omien käsitysten kyseenalaistamista. Effien tuomaristossa ensi-esiintymisensä tekevä Jotti suree tällä hetkellä Tottenhamin huonoa menestystä Englannin Valioliigasssa ja iloitsee, kun hänen minimalistinen tekno-ep:nsä on miksausta vaille valmis.

Lisätiedot

Jukka Veteläinen


Head of Strategy & Insight

dentsu

”Markkinointi on turhaa, jos se ei johda kannattavampaan liiketoimintaan.” Jukka vetää dentsun tutkimus- ja strategiatiimiä ja on ansainnut kannuksensa kehittämällä kädet savessa mainonnan mitattavuutta ja luomalla kasvuun tähtääviä markkinointiohjelmia erityisesti ulkomailta kasvua hakeville suomalaisille yrityksille. Jukka innostuu markkinoinnin ja brändien mahdollisuudesta ohjata ihmisten luontaista käyttäytymistä ja ajattelua kohti toivottua ja mitattavaa kaupallista kasvua.

Lisätiedot

Kati Saarela


Marketing Director

Schibsted Suomi

Kati on Markkinointijohtaja ja johtoryhmän jäsen Schibsted Suomessa, johon kuuluvat mm. kaikille tutut ja eri elämänvaiheissa merkitykselliset brändit Oikotie ja Tori. Markkinoinnissa tärkeää on merkityksellinen brändiviestintä, dataohjautuvuus ja tuloksellisuus sekä kyky herättää ajatuksia ja tunteita. Luovuus on älykkyyttä pitämässä hauskaa (Einstein).

Lisätiedot

Karri Ahonen


Johtaja

Sanoma Media Finland

Karri on toiminut yli 15 vuotta monipuolisesti markkinointiviestinnän eri tehtävissä. Viimeiset 10 vuotta Sanomalla eri B2B-myynnin johtotehtävissä, tätä ennen strategiajohtajana Dagmarilla sekä asiakkuusjohtajana Caratilla. Tällä hetkellä Karri vastaa Sanomalla mediakategorioiden myynnistä ja markkinoinnista.

Lisätiedot

Mats Nyström


Markkinointijohtaja

Food Folk Suomi Oy / McDonald's Finland

Mats Nyström toimii Suomen McDonald’s-ketjun markkinointijohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus markkinointimaailmasta ennen kaikkea mediatoimistopuolelta. McDonald’siin hän siirtyi NORD DDB:stä, jossa vastasi McDonald’sin asiakkuudesta. Markkinointi toimii Matsin mielestä kasvun ajurina ja on siten aina investointi, jonka pitää johdonmukaisesti tuottaa ja jota tulee aina mitata. Parhaimmat tulokset saadaan Matsin mielestä silloin, kun data ja luovuus yhdistetään innovatiivisella tavalla.

Lisätiedot

Mika Hyötyläinen


Vice President, Marketing Communications

Neste

Lisätiedot

Pasi Lindqvist


Copywriter

N2 Creative

25 vuotta alalla, josta noin 80 % kädet sannassa ja lopun aikaa ilmassa heilumassa. Kaikkia muita toimialoja olen möyhinyt paitsi pikavippejä, aseita ja tupakkaa. Kun kovat tulokset ovat luovan ja laadukkaan tekemisen lopputulema, on kaikilla kivempaa. Niin asiakkaalla, asiakkaan asiakkaalla kuin itsellänikin.

Lisätiedot

Pia Dahlman


Toimitusjohtaja

Folk Finland

Pia Dahlman on voitoista hullaantuva entinen ammattijalkapalloilija, joka uskoo uteliaisuuteen, luovuuteen ja kuluttajaymmärrykseen. Alalla on vierähtänyt melkein pari vuosikymmentä useissa eri rooleissa, joissa kokemusta on kertynyt eritoten asiakkaiden brändien ja liiketoiminnan kasvattamisesta. Esimerkkinä mainittakoon pitkä taival Lidlin markkinointiviestinnän parissa, jossa välillä on epäonnistuttu, useimmiten onnistuttu ja ainakin aina herätetty huomiota. Tällä hetkellä Pia toimii Folk Finlandin asiakkuusjohtajana ja toimitusjohtajana. Löytyypä hihasta myös jonkin verran Effie-menestystä menneiltä vuosilta.

Lisätiedot

Reija Laaksonen


Vice President, Head of Global Marketing

Nokian Tyres plc

Lisätiedot

Salla Erkkilä


Strategist, Client Lead

Dagmar

Salla Erkkilä on luovalla liiketoimintaymmärryksellä varustettu strategi ja Client Lead. Dagmarissa Salla vastaa B2C-brändien liiketoiminnan kehityksestä modernin markkinoinnin tarpeisiin vastaavilla, ketterillä toimintamalleilla. Lisäksi Salla johtaa strategista suunnittelua ja toimeenpanoa. Ennen Dagmaria Salla on toiminut monipuolisesti liiketoiminnan kehitystehtävissä ja tunnetaan myös suomalaisen vaikuttajamarkkinointibisneksen pioneerinä. Tällä hetkellä Salla on erityisen innostunut strategisesta ennakoinnista ja kasvumarkkinoinnista.

Lisätiedot

Samuli Cantell


Global Creative Director / Pathfinder / Founder

Adventure Club

Lisätiedot

Ville Ohtonen


Vastaava luova johtaja

Bob the Robot

Villen tiimit ja asiakkuudet ovat olleet viime vuosina Suomen palkituimpia niin Effiessä, Vuoden huipuissa kuin Eurobestissäkin. Näitä tuloksellisimpia onnistumisia yhdistää ennakkoluuloton mainonnan, viestinnän, muotoilun ja innovaatioiden rajojen rikkominen. Ville vastaa luovasta osaamisesta Bob the Robotissa, joka kuuluu Effiessä parhaiten menestyneiden toimistojen joukkoon.

Lisätiedot

Jaa: