18 kampanjaa kelpuutettiin Effie Awards Finland –markkinointikilpailun finaaliin

Markkinointiviestinnän tehokkuutta mittaava Effie Awards Finland –kilpailu on edennyt viimeiselle kierrokselle. Suunnittelutoimisto N2:n toimitusjohtaja Alex Niemisen luotsaama jury kelpuutti shortlistalle eli finaaliin 18 kampanjaa.

Sama kampanja saattoi osallistua kahteen sarjatyyppiin, joten kuusi kampanjaa mittelee myös finaalissa kahdella shortlistauksella. ”Vaikka tuomaristo teki lujasti töitä tutustuessaan kymmeniin kampanjoihin, oli finalistien valinta selkeä. Maailmalla paljon puhutusta mainonnan lamasta huolimatta Effie Awardsin kohdalla korostuu edelleen nimenomaan laatu. Nämä ovat Suomen parhaita markkinointikampanjoita. Jo pelkkä kilpailuun osallistuminen on usein osoitus tuloksellisesta markkinoinnista”, toteaa tuomariston puheenjohtaja Nieminen.

Tuomarit arvioivat Effie Awardsissa markkinointikampanjoiden tuloksellisuutta. Keskeisiä arviointikriteereitä ovat kampanjan haasteellisuus, ideoiden toimivuus, tulokset ja mitattavuus. Viimeisellä kierroksella tuomarit pisteyttävät erikseen myös kampanjaelementit, kuten esimerkiksi internet-toimenpiteet, lehti-ilmoitukset ja tv-mainokset.

Finalistien joukosta parhaat palkitaan Bronze, Silver tai Gold Effie –palkinnoilla. Koko kilpailun paras kampanja saa arvostetun ja himoitun Grand Effie –palkinnon. Tulokset julkistetaan ja palkinnot jaetaan perjantaina 23. lokakuuta Helsingissä.

Vuoden 2009 Effie Awards Finlandin finalistit (sarjoittain):

A. Palvelu- ja tuotesarjat

Elintarvikkeet (3): Kunnon jauhelihassa lukee Snellman (Snellman), Sekaisin hedelmistä (Fazer Makeiset Oy), Kopparberg Tropical-uutuussiiderin lanseeraus (Kopparberg Finland)

Matkailu, elämykset ja vapaa-aika (1): Finnkino: Suomen suvi. Oivallinen leffakausi (Finnkino Oy)

Terveysala (1): Nissenin Kesäale (Instru Optiikka Nissen-ketju)

Muut kuluttajapalvelut (4): Mistä näitä senttejä oikein tulee? (Saunalahti Group Oyj), Vain hullu jättää liittymättä (Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry), DNA Vaihtamalla paranee (DNA), Fonecta 16400 ”Siirtolainen” (Fonecta)

B2B (1): PK-yrittäjien massa-aktivointi (Microsoft Oy)

B. Bisneshaastesarjat

Lanseeraukset (2): Kunnon jauhelihassa lukee Snellman (Snellman), Älä missaa elämäsi tärkeitä puheluita (Fonecta)

Mediaidea (3): Finnair talvikampanja 2009 (Finnair), Fonecta 02.fi Joulu Paketissa (Fonecta), Teille on puhelu…ei kun puhelin, sir. (Tapiola)

Pienet ja alueelliset budjetit (1): Dialogimallilla myynti uudelle tasolle (Red Cats Oy)

Veteraanimestarit (1): Jenkki – Klassikon täyskäännös (Leaf Suomi Oy)

C. Mediatehosarjat

Printti-painotteiset kampanjat (1): Finnair talvikampanja 2009 (Finnair)

Internet-painotteiset kampanjat (1): Fonecta 02.fi Joulu Paketissa (Fonecta)

TV-painotteiset kampanjat (5): Älä missaa elämäsi tärkeitä puheluita (Fonecta), Uudelleen lanseeraus se vasta urheilua onkin! (Ilta-Sanomat), DNA Vaihtamalla paranee (DNA), Fonecta 16400 ”Siirtolainen” (Fonecta), Panda LakuPalat-markkinoiden hiipujasta Kansallismakeiseksi yhdessä yössä. (Panda)

Lisätietoja:

MTL, markkinointi- ja viestintäpäällikkö Kari Castrén, p. 050 330 4780, kari.castren(at)mtl.fi