Effien tuomarointiprosessi uudistuu tänä vuonna siten, että kilpailun shortlista vahvistetaan tuomariston kokouksessa tiistina 17.12. ja julkaistaan 18.12. Noudatamme Effie Worldwiden ohjeistoa ja tuomarointiprosessia. Shortlist tulee siis julki vasta, kun voittajat on valittu.
Effie uudistuu ensi vuonna edelleen. Kilpailuun tulee ainakin kaksi uutta kategoriaa: Positiivinen muutos (Positive Change) ja Vastuullisuus (Sustainability).
Effie Awards Finland #effiefinland
Effie Awards arvioi sekä mainonnan tehokkuutta, tuloksellisuutta että luovaa ratkaisua. Voittoon tarvitaan suunnittelun, markkinatutkimuksen, median, luovuuden ja projektinhallinnan saumatonta yhdistämistä. Effie Awards -kilpailu on perustettu vuonna 1968 ja Suomessa kilpailu järjestetään tänä vuonna 18. kerran. Lisätietoja kansainvälisistä Effie-kilpailuista löydät täältä.
Pääyhteistyökumppanina jo viidettä vuotta on Sanoma Media Finland.
Tuomaristo
Effie-tuomaristoon kutsutaan suomalaisia markkinoinnin huippuammattilaisia eri toimialoilta, markkinointitoimistoista, korkeakouluista ja mediasta. Tänä vuonna tuomaristossa on 25 markkinoinnin kokenutta näkijää ja tekijää. Päätuomarina on Eka Ruola.