Osallistumisen deadline on perjantaina 4.10.2019

Effie Awards Finlandin osallistumisen deadline on perjantaina 4.10.2019 klo 12.00. Kynät sauhuamaan ja kisakansliaa kohti.

Effie on kampanjoiden välinen kilpailu. Voittajakampanjassa pitää olla hyvä idea, selkeät tavoitteet ja oivaltava luova toteutus, mitkä ovat yhdessä johtaneet hyviin tuloksiin. Shortlistatut ja voittajakampanjat saavat sekä kansallista että kansainvälistä näkyvyyttä.

Kampanja voi olla perinteinen muutaman viikon lanseerauskampanja, myynninedistämiskampanja tai imagokampanja. Se voi olla myös tietyn ajanjaksontoimenpide, jolla on ollut selkeä alku ja mittauspiste, jossa tulokset mitataan, vaikka toimenpiteet jatkuisivatkin.

Kampanjan toteutus voi olla lähes millainen tahansa: pienen tai ison budjetin kampanja, valtakunnallinen tai hyvinkin kohdennettu, monimedia-kampanja tai kekseliäs poikkeavan mediakäytön kampanja, julkisuudessa näkynyt tai vain pienelle joukolle näkynyt kampanja, mainontapohjainen tai viestintäpohjainen tai monin tavoin integroitu.

Extended deadline 10.10.2019

Jos et ehdi täyttää koko ilmoittautumislomaketta määräaikaan mennessä, voit anoa lisämaksullista jatkoaikaa kirjallisesti 4.10.2019 klo 12.00 mennessä vapaamuotoisella hakemuksella tarja.virmala@mtl.fi. Sähköpostista tulee käydä ilmi kampanjan nimi sekä yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot. Extended deadline (lisämaksullinen jatkoaika) on torstai 10.10.2019 klo 12.00.

Valmistautuminen

Tutustu Effie Masterminds -videosarjaan, jossa esitellään valittuja Effie-voittajia ja niiden tekijöitä sekä toimistoista että asiakasorganisaatioista.. MTL tuotti yhdessä Sanoma Media Finlandin kanssa videosarjan, jossa esitellään luovaa ja tuloksellista markkinointia. Masterminds-sarjan tavoitteena on jakaa osaamista ja kannustaa tavoitteellisen markkinoinnin tekemiseen.

Suosittelemme myös lukemaan Tarja Virmalan kirjoittamat vinkit loistavan Effie kisatyön kirjoittamiseen.

Tänä vuonna uudistimme kisakansliaa. Ilmoittautuminen onnistuu helposti Evalaton kautta. Täytät ilmoittautuessa vain perustiedot ja kampanjan loput tiedot sekä liitetiedostot voit ladata Effien kisakansliaan omille sivuillenne.

Effien kisakanslia eli MTL-toimisto auttaa teitä kaikissa pulmatilanteissa.

Tuomaristo

Effie-tuomaristoon kutsutaan suomalaisia markkinoinnin huippuammattilaisia eri toimialoilta, markkinointitoimistoista, korkeakouluista ja mediasta. Tänä vuonna tuomaristossa on 25 markkinoinnin kokenutta näkijää ja tekijää. Tutustu tuomaristoon tarkemmin Effien nettisivuilla tai ottaa heidät seurantaan twitterissä.

Effie Awards Finlandin päätuomari 0n vuonna 2019, hasan & partners Groupin toimitusjohtaja Eka Ruola. Hän korostaa Effie-kilpailun kick-off -tilaisuuden puheenvuorossaan, että edessä on vuosikymmenen tärkein Effie-kilpailu. Miksi tämän vuoden kilpailu on tärkein?

Lisätiedot

Tarja Virmala, puh. 0400 484 693

Suomessa  Effietä järjestää Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL. Vuoden 2019 kilpailun pääyhteistyökumppanina toimii Sanoma Media Finland.