Effie-entryjä ei kannata lukea kuin 10 kerrallaan, tai muuten uhkaa aivolukko, Tommy Mäkinen kirjoittaa ja pensselöi omat muistikuvansa viime vuoden tuomaroinnista.
Vaikka olen työskennellyt alalla jo vuodesta 1924 alkaen, istuin Effie-tuomaristossa ensimmäistä kertaa vasta viime vuonna 2018. Tuomariston puheenjohtaja oli kaljupäinen toimitusjohtaja Bobista, joka esitteli itsensä nimellä Rajasuoli. Kohtelias veikko, joka kantoi minut ja rollaattorini portaita pitkin tuomariston ensimmäiseen kokoukseen ja puhui kuuluvalla äänellä, niin että minäkin kuulin.
Kaljupää puhui kekseliäisyydestä ja tuloksista, ja painotti, ettei jaarittelemalla ja totuutta sievistelemällä pääse näissä kekkereissä pitkälle. Nyökyttelin, koska muutkin nyökyttelivät. Mieleen muistuivat ne kerrat, kun olen itse yrittänyt loihtia Effie-casea jostain sellaisesta tekeleestä, joka ei oikeasti ole kaupallinen case. Välttelin puheenjohtajan katsetta, joka kuitenkin vainusi häpeäni ja huudahti: ESIMERKIKSI MÄKINEN TÄÄLLÄ ON AIEMMIN TEHNYT NIITÄ VIRHEITÄ!
Katsoin kaljupäätä lamaantuneena, oliko tämä sittenkin ansa? Miksi muutkin tuomariston jäsenet katsovat minua viekkaasti hymyillen? Vittu. Ansa. Koetin kontata pöydän ali kohti vapautta, mutta Rajasuoli painoi nahkakenkänsä nenääni vasten, jättäen minut sutimaan nelinkontin paikalleni. Tuomariston muut jäsenet kerääntyivät Rajasuolen ympärille ja antoivat minulle jämäköitä luunappeja, kukin vuorollaan. Kaikilta muilta osin tuo ensitapaaminen oli kuitenkin ihan thumbs up.
Seuraava muistikuvani on, kun hätkähdin hereille kotona edessäni tietokoneruutu ja noin 50 arvioitavaa markkinointitekoa, jotka kaikki oli selitetty pitkästi. Tulin nopeasti siihen tulokseen, ettei yhdellä kertaa kannata lukea enempää kuin 10 täysimittaista entryä. Muuten niihin inhimillisesti vain väsähtää: alkaa pikalukeminen, hämärtyy hyvän ja keskinkertaisen entryn välinen raja, uhkaa aivolukko. Aivot kun tarvitsevat sen arvioinnin keskellä välillä muitakin virikkeitä kuin ROIta, BRAND INDEXiä tai BUZZia.
Virkistäviä poikkeuksia olivat tietysti ne entryt, jotka olivat alusta loppuun selkeitä, napakoita ja johdonmukaisia ja joiden kylkeen oli koostettu ammattitaitoinen case-video. Lue: jotakuinkin kaikki ne entryt, jotka viime vuonna olivat short-listalla.
Tuomariston toiseen yhteiseen istuntoon astelin kevyin mutta kiireisin askelin. Päivä lähtikin vauhdikkaasti liikkeelle, kun puheenjohtaja Rajasuoli läiskäisi minua kaverillisesti selkään, niin että etuhampaani osui kahvikupin reunaan ja irtosi. Mutta ei siinä mitään, hyvä meininki. Meininki parani entisestään, kun havaittiin, että koko tuomaristo oli palkittavien töiden suhteen varsin samoilla linjoilla.
Jossain kohtaa iltapäivää, kun viisastelin jonkin palkintotaistossa olevan työn puolesta, huomasin muun tuomariston katsovan minua jälleen kummasti. Arvelin möläyttäneeni jotain tahditonta, kunnes kävi ilmi, että aiemmin irronnut etuhampaani oli vain valuttanut paidalleni sen verran runsaasti verta, että se kiinnitti kanssatuomareiden huomion. Veikkauksen Suvituuli Tuukkanen ojensi minulle kohteliaasti jääpalan omasta vesilasistaan, jonka tilkitsin puuttuvan hampaan tilalle. Loppupäivän ajan sössötin jääpala suussa omia ajatuksiani. Muu tuomaristo suhtautui siihen lempeän ymmärtäväisesti.
Tuomariston työ saatiin tehtyä yksimielisesti ja oikeat duunit palkittua. Ja minä selvisin siitä kaikesta lopulta vain luunapeilla ja puuttuvalla etuhampaalla. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Tommy Mäkinen
Kirjoittaja on Folk Finlandin osakas ja luova johtaja – sekä ainoa elossa oleva suomalainen, joka selviytyi Titanicin uppoamisesta 1912.