Suomalainen hyväntekeväisyysjärjestö Solidaarisuus taistelee sukuelinten silpomista vastaan Itä-Afrikassa, mutta vuonna 2023 rahoitus oli vaakalaudalla, ja aiheen näkyvyys oli jäänyt sekä globaalien että kotimaisten haasteiden jalkoihin. Pienen budjetin sekä itsessään vaikean ja traumatisoivan aiheen vuoksi perinteinen mainonta ei ollut varteenotettava vaihtoehto – tarvittiin täysin uudenlainen lähestymistapa. Sen sijaan, että Solidaarisuus olisi vedonnut kuluttajiin perinteisellä markkinoinnilla, järjestö päätti herättää lahjoittajien ja päättäjien huomion PR:n avulla kääntymällä globaalin, ihmiskunnan kallisarvoisinta perintöä suojelevan instituution puoleen. Niinpä 11.10.2023 Solidaarisuus jätti Suomen Unesco-edustajille hakemuksen, jossa ehdotettiin naisen sukuelimen lisäämistä maailmanperintökohteeksi suojelutoimena silpomista vastaan.
Oivaltava ja vahva idea. Kriittisessä tilanteessa, jossa rahoitus oli loppua, uskallettiin olla rohkeita ja ottaa isosti kantaa tyylikkäällä ja erittäin puhuttelevalla toteutuksella. Targetoidut ratkaisut sopivat kokonaisuuteen saumattomasti. Laadukas kokonaisuus ja vakuuttavat tulokset.
tuomariston perustelut, hopea, positiivinen muutos